Asiakastarina

Ryhdikäs 50-luvun talo sai uuden ilmeen kattoremontin myötä

Jyväskylän Vaajakoskella asuva Pirjo Vepsäläinen oli miettinyt peltikaton uusimista jo muutaman vuoden ajan. 50-luvulla rakennettu talo oli muuten ryhdikäs ja hyvässä kunnossa, mutta talon vesikatto kaipasi uudistamista. Pirjo tiesi huonokuntoisen katon vaarat talon muulle rakenteelle ja päätti vihdoinkin toteuttaa kattoremontin.

2 min

Kymppiremontit - Ulkoverhousremontti

Kattoremontteja tarjoavia yrityksiä on Keski-Suomessa todella paljon

”Kartoitin lähialueen kattoremontteja toteuttavia yrityksiä ja kyselin myös tuttavilta heidän kokemuksiaan kattoremonteista. Kaikkien yritysten asiakaslupaukset olivat hyvin samanlaisia, kun taas tuttavien kokemukset heidän teettämistään kattoremonteista vaihtelivat paljon”, Pirjo kertoo.

”Monilla oli huonoa kerrottavaa sovitussa aikataulussa pysymisestä, työmiesten asenteesta sekä työn laadusta. Pienten kattoremonttiyritysten lisäksi myös valtakunnallisesti toimivista vanhoista kattoremonttiyrityksistä oli yllättävän paljon huonojakin kokemuksia”, muistelee Pirjo kartoituksen alkuvaihetta.

Luotettava kattoremonttiyritys paljastuu jo suunnitteluvaiheessa

”Jo remonttisuunnittelijan tekemällä kartoitus- ja suunnittelukäynnillä vakuutuin Kymppiremontit Oy:n toiminnasta. Hän oli hyvin ammattitaitoinen sekä kokenut ja löysi nopeasti ratkaisut kaikkiin rakenteellisiin ja muihin minulle avoimina olleisiin kysymyksiin. Remonttisuunnittelijan asenteesta jäi minulle vanhana yrittäjänä mieleen palvelualtis ja hyvin positiivinen kokemus”, kertoo Pirjo.

”Oli myös helppo päätyä Kymppiremontit Oy:n käyttämään laadukkaaseen kotimaiseen kattopeltiin”, Pirjo toteaa tarjolla olevista materiaalivalinnoista. ”Kokonaisurakka sisälsi katonpellityksen lisäksi vesikourujen asennuksen sekä piipunpellityksen. Kaikki tarvittava sisältyi urakkaan, ja oli turvallista jäädä odottamaan sovittua remontin toteutusviikkoa, kun tiesi ettei mitään ylimääräisiä kustannuksia enää tule”, muistelee Pirjo sopimuksen tekemistä.

Kattoremonttien tekijöissä ja työn laadussa on todellakin eroja

”Varsinainen kattoremontin toteutus oli todella hämmästyttävä kokemus. Kymppiremontit Oy:n asentajat aloittivat työskentelyn heti työmaalle saavuttuaan eikä siinä ylimääräisiä ihmetelty. He tekivät hyvin pitkiä työpäiviä ja malttoivat tuskin pitää kahvi- ja ruokataukoja. Asentajat olivat myös fiksuja, ja kiinnitin huomiota jopa heidän hyviin käytöstapoihinsakin”, Pirjo naurahtaa.

”Koko urakka meni piipunpellityksineen ja vesikourujen asennuksineen sovitusti, asentajat pitivät työmaan hyvin siistinä koko ajan sekä huolehtivat lopuksi purkujätteetkin pois tontilta”, kertoo Pirjo työmiesten hyvästä asenteesta ja vastuullisuudesta.

”Itsekin vanhana yrittäjänä ja monenlaista nähneenä mieleeni jäi päällimmäisenä juuri työmiesten asenne ja suhtautuminen työntekoon, sekä todella hyvä työn jälki. Minulla ei ollut mitään huomautettavaa lopputarkastuksessa, ja jälkeenpäin ajateltuna olikin viisasta valita keskihintainen ja hyvästä työnlaadusta tunnettu yritys kattoremontin toteuttajaksi. Nyt on helppo suositella Kymppiremontit Oy:tä tuttaville ja naapureille, joita jo remontin aikana kävikin ihmettelemässä tontillani”, toteaa Pirjo tyytyväisenä lopuksi.

Lisää aiheesta

Lue lisää ajoituksesta, kustannuksista ja suunnittelusta
Kattoremontin hinta – Paljonko katon uusiminen oikeasti maksaa?
Tässä artikkelissa haluamme tarjota sinulle realistisen ja läpinäkyvän kuvan siitä, mitä kattoremontti todella maksaa, m...

5 min

Onko talossasi remontin aika?

Pyydä ilmainen ja sitoumukseton kartoitus. Kerromme rehellisesti katon ja ulkoverhouksen kunnon sekä remonttitarpeesi.

© 2026 Kymppiremontit Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.