Uusi katto ja ulkoverhous miellyttävät silmää

Kymppiremontit toteutti jyväskyläläisten Antti ja Mirja Knuuttilan 1930-luvun alussa valmistuneeseen hirsitaloon sekä katto- että ulkoverhousremontin. Knuuttilat vakuuttuivat Kymppiremonttien toimintatavoista ja ovat jälkikäteen olleet hyvin tyytyväisiä työn tulokseen.

Knuuttila

Kymppiremontit toteutti jyväskyläläisten Antti ja Mirja Knuuttilan 1930-luvun alussa valmistuneeseen hirsitaloon sekä katto- että ulkoverhousremontin. Knuuttilat vakuuttuivat Kymppiremonttien toimintatavoista ja ovat jälkikäteen olleet hyvin tyytyväisiä työn tulokseen.

Aiemmin, ennen eläkkeelle siirtymistään luonnontieteiden lehtorina toiminut Antti Knuuttila ja kirjastonhoitajana toiminut Mirja Knuuttila muuttivat Mirjan entisen työtoverin myymään omakotitaloon vuonna 1985. He olivat jo pitkään haaveilleet omakotitaloon muuttamisesta.

– Tämä vanha ja vankka hirsitalo on ollut meille onnellinen ostos. Sijaintikin on hyvä, Mirja hymyilee.

Kerralla hyvä tarjous

Antti ja Mirja olivat jo ajatelleet katon remontointia, kun Kymppiremonteilta sitten tultiin käymään ja kerrottiin, että katto tosiaankin kaipaisi uusimista. Antti oli aiemmin saanut tarjouksia useammalta kattoremontteja toteuttavalta yritykseltä. Sekä Antti että Mirja olivat tyytyväisiä siihen, että Kymppiremonttien edustaja esitteli heille heti valmiin ehdotuksen työn toteuttamiseksi.

– En enää kilpailuttanut remontin toteutusta, koska tiesin hintatason. Kymppiremonteilta saimme kerralla hyvän tarjouksen, Antti kertoo.

“Kattoremontti oli jopa ällistyttävän nopea”

Kattoremontti toteutettiin talvella 2013 ja uusi ulkoverhous seuraavana vuonna. Vanha peltikatto uusittiin ja verhous tehtiin pystylaudoituksena. Ulkoverhouksen yhteydessä parannettiin myös lämmöneristystä puhallusvillalla. Molemmat remontointityöt sujuivat Antin ja Mirjan mukaan nopeasti – työn jäljestä ja laadusta kuitenkaan tinkimättä.

– Minä pikkuisen huvikseni auttelin heitä. Kattoremontti oli jopa ällistyttävän nopea, se vei vain pari päivää. Ei ulkoverhouksessakaan kauaa kestänyt, ehkä noin viikon verran, Antti muistelee.

– Ulkoverhoukseen littyen Kymppiremonttien työntekijät tiesivät heti, millaista kartanonkeltaista väriä kaipasimme ja saimmekin juuri oikean sävyn. Se oli tosi kiva juttu, Mirja lisää.

Myös Kymppiremonttien toimintavat vakuuttivat Knuuttilat. Mirjan sanojen mukaan he kohtelivat heitä talon omistajina hyvin kunnioittavasti ja ystävällisesti. Työntekijät esimerkiksi varmistivat etukäteen, että sopisiko heidän tehdä kattoremonttia vielä melko myöhään illallakin.

“Tyytyväisyys on kyllä ihan 10+”

Remonttien jälkeen on talo Mirjan mukaan ollut lämpimämpi ja sen vetoisuus hävinnyt. Aiempina talvina usein isoiksi kasvaneet, katon reunoilta roikkuneet jääpuikot ovat myöskin pysyneet poissa. Remontoinnin myötä myös talon jälleenmyyntiarvo nousi.

– Uuden katon ja ulkoverhouksen ulkonäkö miellyttää silmää. Lopputulos oli juuri sellainen kuin toivoinkin, jopa parempi kuin olin itse ajatellut. Tyytyväisyys on kyllä ihan 10+, Mirja kiittelee.

Lopputarkastuksen yhteydessä ei Antilta ja Mirjalta löytynyt mitään huomautettavaa. Kymppiremonttien jälki oli Knuuttiloiden mukaan aivan erilaista, kuin mitä talon aiemmissa remonteissa oli nähty. Jos aiemmista remonteista oli jäänyt maaliroiskeita sinne ja tänne, niin mitään vastaavaa huolimattomuutta ei ollut havaittavissa nyt.

– Huomasimme, että työ sujuu. Jos jälki olisi ollut huonoa, niin olisimme kyllä sanoneet. Kaikki kuitenkin sujui hyvin ja suosittelemme Kymppiremontteja, Antti ja Mirja summaavat.

Muista hyödyntää kotitalousvähennys!

Kotitalousvähennys pienentää remontin kustannuksia huomattavasti. Vähennystä myönnetään 40 % teetetyn työn osuudesta. Sen enimmäismäärä vuonna 2023 on 2250 € henkeä kohti ja kahden aikuisen taloudessa 4500 €.

Teemme yli 800 remonttia vuodessa

Kymppiremontit on kotimainen perheyritys, joka hoitaa työnsä huolella, ei kiireellä. Henkilöstöllämme on kokemusta tuhansien pientalojen katto- ja ulkoverhousremonteista, joten voit luottaa ammattitaitoomme. Osaavat ammattimiehemme varmistavat, että remonttisi sujuu stressittömästi ja kustannustehokkaasti markkinoiden pisimmällä työtakuulla.

Mukana tekemässä

Weckman BMI-Ormax Stark Teknos Ruukki JR-Wood Pihla Icopal OP Nordea Santander Rala Pätevyys AAA Suomen vahvimmat 2012-2021 Markkinoiden pisin takuu Suomalaista työvoimaa Luotettava kumppani Menestyjäyritys